Kuuma, kostea, hikinen Bangkok on saavutettu vihdoin ja viimein. Usko meinasi matkalla loppua jossain vaiheessa... Ehkä jo alkumetreillä. Kuviosta ei nimittäin puuttunut dramatiikkaa, kommelluksia ja uskomattomia juonenkäänteitä. Melkoinen käsikirjoitus huonolle elokuvalle siis!
Matkustaminen alkoi itselläni tiistaiaamuna pikkaista vaille klo kuus aamulla, kun kiirehdin Vaasasta lähteneeseen junaan. Meinasin myöhästyä siitäkin, kun silmät ristissä katselin kelloa harhaisesti sekoittaen minuuttinäytön ensimmäisen numeron. 10minuutin ylitys oli aika ratkaiseva, kun puhutaan naisesta, joka ajoittaa aamut minuuttitarkkuudella jotta voisi nukkua enemmän. Edellinen yö oli mennyt ihan vituiksi muutenkin kun unta ei tullut ja ehkä jokin jännityskin jäyti. Aamulla oli kuitenkin mentävä, jätettävä suloinen mies sänkyyn nukkumaan ja juostava itse kuin tuulispää rautatieasemalle rinkan kanssa. Siinä oli sellaista amazing race -henkeä että oksat pois.
Junamatka sentään sujui leppoisasti Tampereelle. Siitä Mikko poimi kyytiin, ajettiin Mikon kotiin ja siellä vaihtui kuski. Mikon äiti oli ystävällisesti lupautunut heittämään meidät kentälle. Suuret kiitokset!
Sittenpä alkoi se säätäminen.... Finnairin lippupalvelutiskille kehotettiin siirtymään heti ensi tilassa jo puhelimessa, kun neuvoteltiin uusia lippuja Finnairin ja Kilroyn kanssa. Lakon vuoksi pelättiin, että tiskit olisivat pullollaan vittuuntunutta lentokansaa mutta ei. Ihan asiallista ja ripeää palvelua vaikka sanat "teidän lento on buukattu jo toisaalle tuosta Lontoosta eteenpäin" meinasivatkin saada huonokuntoisemman hengästymään. Selvisi, että alunperin suora lento Hki-Bangkok oli ensin muutettu reitiksi Hki-Oslo-Lontoo-Hong Kong-Bangkok. Noh, se muuttui tässä lippujen vaihtopisteellä jopa parempaan suuntaan sillä Hong Kong jäisi välistä pois ja pääsisimme suoraan Thaimaaseen Lontoosta. Sehän sopi, tulostettiin liput ja lähettiin jonottamaan check in-tiskeille.
Sitä jo kuvitteli että voi huokaista helpotuksesta, kun Oslon kone nousi Helsinki-Vantaan kentältä ilmaan. Salaattia kannettiin pöytään sillä oltiin lippujen vaihdon yhteydessä saatu kaksi ensimmäistä lentoa jossain pikkuporvariluokassa, joka siis sisälsi kylmän aterian. Meitä taaemmat penkkirivit selaili siellä sitten läpysköjään, joista nähdä tilattavat (ja maksettavat) sämpylät... Suunnilleen siinä vaiheessa, kun viimeinen haarukallinen pastasalaattia oli tungettu kurkkuun, kuuluu kapteenin ilmoitus, että koneen on palattava teknisen vian vuoksi takaisin Helsinkiin. Siinä vaiheessa ei edes vituttanut, mutta nauratti kyllä. Homma alkoi saada koomisia piirteitä....
No, kone takaisin Hesaan, uusi kone mahdollisimman nopeesti alle ja kauhee säätö sitä ennen sitä, järjestyykö meille uutta lentoa Oslosta Lontooseen sillä aiempi annettu lentoyhteys oli jo myöhäistä. Virkailija neuvoi ehdottomasti lentämään Osloon ja setvimään asiaa siellä, sillä yhteydet olivat huomattavasti paremmat kuin tukossa olevalta Hki-Vantaalta. Näin tehtiin, perseet taas SASin penkkiin ja matkaan. Nyt ei tullut uutta salaattia, huijausta!
Oslossa helvetin kyytiä SASin transfer-tiskille, jossa selvitys siitä, milloin päästäisiin Lontooseen. Onneksi, onneksi, onneksi oltiin oltu vikkeliä lähdössämme ja päästiin transfer-tiskin jonon toisiksi henkilöiksi. Muuten ois missattu uusi järjestetty kone, joka lähti puoli tuntia sen jälkeen, kun meillä oli uudet liput käsissämme. Taas lennolle, taas kylmää ruokaa, taas uusi laskeutuminen ja uusi kenttä. Heathrow´lla pyörimistä ja vähän venailua, että viimeinen lento lähtisi. Ja sieltähän se, vain pikkasen myöhässä lähti Thai Airlinesin lento Bangkokiin. Ja jumalauta, meikä ei matkusta enää muilla yhtiöillä lainkaan! Olin ihan liekeissä koneesta, henkilökunnasta, ruoasta, palvelusta, kaikesta! Tarkoitan, että jos koneessa on värikkäät (violetti, oranssi, pinkki) istuimet, lentoemot ihania thaityttöjä, palvelu pelaa koko ajan ja jokainen saa oman peiton ja tyynyn, ruoka on hemmetin hyvää ja sitä on niin paljon, ettei jaksa syödä, se on jo jotain... Kaikki minkä muualla ilman syö, on kotiin päin. Se lento meni kivasti. Ainakin mulla. Minä nukuin, Mikko ei. Valtasin viereen jääneen ylimääräisen penkin ja vedin sikeitä minkä pystyin. Mikko istui ja oli naama elefantin piip-piip.
Bangkokin kentältä otettiin taksi, joka ei puhunut englantia eikä tajunnut meidän paperille kirjoittamasta osoitteesta tuon taivaallista. Nice. Onneksi pienten selkkausten, puheluiden ja avustaneen kuskin avulla päästiin matkaan. Kun nähtiin tovin päästä ikkunasta Bangkok University, otettin puhelua Jaanalle ja kyseltiin, ollaanko jo lähellä. Kun vastaus oli myöntävä, jäätiin kyydistä ja odotettiin majoittajiamme meitä noutamaan. Jaana ja Toni oli helppo tunnistaa katukuvasta. Saatiin yösija siis kaveriltani Jaanalta ja hänen poikaystävältään, jotka ovat Bangkokissa opiskelijavaihdossa. Oli kyllä ehdottomasti lohduttavin asia eilen! Siinä väsymyksessä, turhautuneena, hikisinä ja vittuuntuneina ois ollut kaikkea muuta kuin kivaa lähteä vielä etsimään yösijaa hostelleista. Täällä on hyvä olla ja majoittua. Eilen käytiin syömässä ja tutustumassa parin oluen kera täällä oleviin vaihtareihin. Nyt pitkien yöunien jälkeen voi miettiä syömistä taas, illalla ohjelmassa on tytöillä leffailta, kun käydään katsomassa Twilight New Moon, ja pojilla jotain pallon pelaamista...
Palaillaan astialle taas seuraavassa kohteessa. Kuvaton ja postaus, joka on pitkä kuin nälkä vuosi, ei liene parasta luettavaa, mutta mitäs me siitä. Ei me tätä paskaa lueta, me kirjoitetaan. (kun teksti on huonoa, kirjoittajina me ja kun se on hyvää, minä sen kirjoitin)
Tällaista siis täällä. Perille päästy ja ihan mallikkaasti - suorastaan tyylipuhdas suoritus. Isä voi siis lopettaa nitrojen ottamisen ja muutkin rauhoittua. Kuullaan taas. Kuuma ja saatanan hikinen BKK kuittaa.
