Kuka naita Chiangeja enaa laskee? Nyt takana on Chiang Mai, Chiang Rai ja talla hetkella fyysinen sijainti kaupungissa nimelta Chiang Khong. Pian loppuu Chiangit, kun matka kay kohti Laosia.
Tovi on vierahtanyt viimeisesta kirjoituksesta. Luvassa saattaa olla siis melko maara tekstia. Pysykaa hereilla tai laittakaa kone kiinni. Jattakaa silti kommentti, niin voidaan kuvitella teidan lukeneen tekstia!
Paista matkattiin siis takaisin Chiang Maihin. Edellisen postauksen lopun kettuilu Mikon hiilitableteille sattui omaan nilkkaan ja minahan niita aloin aamuyosta popsimaan... mutta auttoivat niin, etta uskalsi istua taas minivanin kyytiin reiluksi kolmeksi tunniksi. Taas samat kurvit takaisin ja talla kertaa ratissa oli joku nuori kossi, joka yritti ilmeisesti rikkoa aika-ajoennatysta. Jesus, mita kyytia! Chiang Maissa yritettiin saada huonetta erittain suositellusta Julie's Guesthousesta, mutta maine oli kirinyt muidenkin korviin ja mesta oli tayteen buukattu. Onneksi ihan vieressa oli toinen kiva majatalo, jonne asetuttiin kohtuulliseen 3,5 euron hintaan / yo henkea kohden.
Chiang Maissa tavattiin perjantai-iltana canadalaispariskunta Matthew ja Devon, jotka olivat saman mittaisella reissulla kuin mekin. Ikaeroa ei menossa huomannut lainkaan, silla 38-vuotias Matthew tuntui valilla 15-vuotiaalta rasavillilta Eemelilta ja 28-vuotias laakari Devon oli samanlainen hoyrypaa. Kivaa naiden seurassa kuitenkin oli! Naurua riitti ja helvetin paskaa musiikkia. Pariskunta nimittain pyysi meita mukaansa reggaebaarikortteliin. (kylla, luitte oikein, olin reggaebaareissa). Perjantai-ilta meni sitten niissa tunnelmissa, lauantai kierreltiin kaupungissa ja tarkoituksenamme oli menna katsomaan Doi Suthepia, kenties Chiang Main kuuluisinta temppelia, joka sijaitsi 16 km:n paassa keskustasta vuorella. Lonely Planet kertoi, etta etenkin auringonlasku temppelilta on melko huikea naky. Kun oltiin paivalla kayty katsastamassa parit temppelit siina kaupungissa, vasy alkoi hiipia, kello oli herranjumala vasta kaksi paivalla ja auringonlaskuun aikaa vaikka miten kauan, todettiin etta kun meita nyt ei vain nuo temppelit rehellisesti sanottuna kiinnosta, painutaan takaisin hostellille. Lyokoot huonon turistin leiman otsaan ken niin haluaa, mutta vaikka temppelit kieltamatta ihan kauniita ovatkin, mielipide tuhannesta temppelista per kaupunki on niin kuin meidan muori sanois: "Kauhiasti krumeluuria" ja siina kaikki.
Chiang Maista sunnuntaina siirryttiin Chiang Raihin. Jalleen yksi bussimatka vuoristoteita, joskaan ei talla kertaa aivan niin jyrkkia. Onneksi, silla jo tuollakin valilla kauhistutti, kun bussikuski vetaa ykkosta silmaan ja taydessa lastissa oleva linja-auto yrittaa kaikin voimin paasta etenemaan. Chiang Rai osoittautui aika tavanomaiseksi kaupungiksi. Mikko sanoi, etta sille tuli Raista vahan samanlaiset fiilikset kuin Seinajoesta..... I just wonder why. En tieda, mita se Mikko lienee Seinajoella puuhannut, kun samaan hengenvetoon voidaan kertoa, etta Chiang Raissa yhdeksi yoksi ottamaamme huonetta ja majataloa se kuvaili huorataloksi. Huone oli kylla vaatimattomin missa ollaan oltu ja talokin ehka hieman kummallinen, mutta 1,70 euron hinta yosta ei ollut ollenkaan paha vaikka talla kertaa huoneessa ei omaa vessa ja suihkua ollutkaan. Iltaa kohden ajatukset huoratalosta haihtuivat. Meno oli mukavaa ja asiakkaita riitti alakerrassa. Suosittu paikka siis ja ollut pystyssa vuodesta 1990. Halpa hinta kyllakin selvisi osaltaan yolla, kun huomasin, ettei ikkunoissa ole lasia vaan ainoastaan se hyttysverkko... Vaikka kapakat sulkevatkin taalla hyvin aikaisin, kuten kerrottua, ei se silti esta valomerkin jalkeista vonkaamista. Ikava kylla, se kesti talla kertaa noin viisi tuntia. Aluksi se huvitti, sitten se vitutti ja lopuksi sita oli aivan pakko kuunnella. Mina kyllastyin siina kohdassa, kun mies oli hokenut neljatoista kertaa saalia hakevalla aanella "People dies every day" ja "I'm not here tomorrow anymore". Mikko kertoi aamulla, ettei vonkaukset olleet tuottaneet tulosta vaan aanista paatellen pariskunta oli jatkanut eri suuntaan. (ihan vain informaationa kerrottakoot, kun teita kuitenkin kiinnostaa. Manne-Aria ainakin.)
Sellainen oli Chiang Rai yhden yon perusteella. Aamulla huoneen luovutettuamme kavelimme jalleen asemalle ja nousimme bussiin. Nyt oli vuorossa alkeellisin bussi, jossa olemme matkustaneet (toistaiseksi).. Matkustusmukavuudesta ei voida puhua erityisen ylistavin sanoin. Penkit olivat todella pienet ja kovat. Voitte demonstroida omaa penkkiani kotioloissa seuraavasti: valitkaa pieni lasten muovinen puutarhatuoli, asettakaa sen paalle poikittain rautakanki ja koettakaa tunkea perseenne siihen mukavasti kolmeksi tunniksi. Tiet taalla ovat melko kapeita. Vuoristotiella ohitellaan melko surutta. Se menee, jolla on parempi auto - laki on siis aikalailla samanlainen kuin Suomessa missa tahansa maantiella. Nyt vain on hieman erilaiset maastot kyseessa. Ohittelut ovat valilla huikeita, ilmatilaa jaa ajoneuvojen valiin niin vahan etta Tejukan saisi valiin ja se pysyisi siina. Ja sitten valilla osuu... Niin kuin meidan bussiin. Joku jyrsimesta vaannetty avotraktorin nakoinen kottero vs. vanha linja-auto = rumaa jalkea linjurin kylkeen. Siina sitten tomahdyksen ja rysahdyksen jalkeen pysahdyttiin hetkeksi, kuljettaja kavi tsekkailemassa vaurioit, rapsutteli paataan ja jutteli traktorikuskin kanssa. Lopputulos oli se, etta koska vauriot olivat tulleet matkatavaratilan oveen ja se repsotti, nostettiin laukut ja reput sisalle linja-autoon ja jatkettiin matkaa. Ei siina mitaan numeroita, nimia ja vakuutusyhtioiden tietoja alettu vaihtelemaan - todennakoisesti olisivat kysyneet, etta mika ihmeen liikennevakuutus?
Perille paastiin kuitenkin ehjin nahoin. Tuk-tuk taas alle ja hostellialueelle. Ensin se vei meidat johonkin riverside-hotelliin. Taidettiin ryytyneesta ulkomuodosta ja rinkoista huolimatta nayttaa sen verran porvarikansalta, etta hotellin pihaan vaan. Mutta otettiin rinkat selkaan ja lahdettiin etsimaan yosija halvemmasta paikasta. Se loytyi joen rannasta, jossa bambumaja irtosi 2 euron hintaan henkiloa kohden. Kuva kertoo, etta lahella ollaan seuraavaa kohdetta, terassilta nimittain nakyy Laosin ranta:
Sinne siis huomenna. Aamusta valppaana kuin tikan pojat (kylla olis isa ylpea lapsestaan, joka lomalla heraa ennen seitsemaa), aamupalaa naamaan, evasta mukaan ja kohti rajanylityspaikkaa. Lautalla yli, viisumiasioita selvittelemaan ja makselemaan ja sitten alkaa matka kohti Luang Prabangia eli Pohjois-Laosin suurempaa kaupunkia. Matka slow boatilla kestaa kaksi paivaa. Palataan siis astialle jalleen viikonloppuna Laosista!