Don Det on lunastanut kaikki odotukset ja tayttanyt monta sellaista, joita ei osannut muodostaa. Voin kertoa, etta taalla ihmisen mieli lepaa. Takana on pian kuudes paiva saarella, viela vajaa viikko edessa painkin ja silti tuntuu, etta lahteminen talta saarelta tulee olemaan ehdottomasti vaikein lahto reissun aikana.


Pyoraretki toiselle saarelle vie mukavasti muutaman aurinkoisen ja kuuman tunnin paivasta.

Guest housemme, Paradise Bungalows, josta hieman kerroin jo viime postauksessa, on osoittautunut nimensa veroiseksi paikaksi. Majatalossa on sellainen tunnelma, jota ei taman tason kirjoittaja voi sanoin kuvailla. Lyhyesti sanottakoot, etta suosittelen paikkaa hyvin lampimasti kaikille niille matkailijoille, joiden prioriteettilistan karjessa ei ole vetaa perseita olalle ja etutukkaa vinoon ilta toisensa jalkeen. Kaikelle muulle guest house tarjoaa aivan loistavat puitteet. Bungalowit ovat edullisia (maksamme euron ja viisi senttia per naama yolta), ravintolan ruoka todella hyvaa, sijainti maisemallisesti aivan loistava ja pidempi matka ns. keskustaan on oikeastaan vain hyva asia: nain poissa pysyvat ravintoloiden meteli ja suurin osa tiella ohi kulkevista ihmisista. Ja sitten parhaimpana asiana kaikista tulevat ihmiset. Paradisessa asuu esimerkiksi liki 70-kymppinen vanha pariskunta, joka on ollut samalla saarella, samassa guest housessa ja itse asiassa tismalleen samassa bungalowissakin viimeiset kolme vuotta (toimitus pidattaa oikeudet mahdollisiin epaoleellisiin faktamuutoksiin). Tana vuonna he saapuivat viideksi kuukaudeksi tekemaan eipa-paljon-yhtaan-mitaan. Muori istuu bungalowin terassilla, kirjoittaa lapparilla ja polttaa aivan perkeleesti ruohoa. Mies on hieman joulupukin nakoinen hauska seta, jonka parta on letitetty. He ovat siis pitkan ajan ystavia guest housen omistajien kanssa ja kaytannossa katsoen pyorittavat toimintaa hyvin pitkalti keittiota lukuun ottamatta. Neuvoja ja vinkkeja saa siis ilmaiseksi missa tahansa saarta koskevassa asiassa! Mun ja Mikon mokin vieressa asuu nuori, 21-vuotias canadalaistytto, joka on tullut Don Detille soittamaan kitaraa, tekemaan biiseja ja lukemaan uskomattoman kasan kirjoja. Lisaksi heti Paradisen viereisessa guest housessa asuu Jonathan, 39-vuotias canadalainen, joka on matkustellut viimeiset 20 vuotta elamastaan: suurimmaksi osaksi tyokseen matkan jarjestajana ja oppaana mutta myos lomaillakseen, kuten nyt taalla Laosin saarilla, jossa han on ollut jo muutaman kerran aiemminkin. Naiden tuttujen kasvojen lisaksi muut matkaajat vaihtuvat vahan valia.. Eilen aamulla hyvasteltiin australialaispariskunta ja illalla vastaanotettiinkin jo uusia vieraita kolmen mokin verran. Ja taas saatiin lisaa pelaajia korttipoydan aareen...

Naissa tunnelmissa kuluvat paivat siis varsin mukavasti. Aamupalan jalkeen voi miettia, lukeeko kirjaa riippumatossa vai rannalla, lahteeko uimaan vai kiertelisiko saarella, pelaisiko eran Yanizia vai eiko tekisi yhtaan mitaan. Tai voi lahtea mukaan muiden hulluihin ideoihin, kuten tuon vanhan marihuanamuorin munanvalkuaiskasvonaamiohompotyksiin. Kaikkeen loytyy aina seuraa, yksin ei tarvitse tehda mitaan mutta tilaakin saa niin halutessaan, jos sosiaalisuus alkaa ahdistamaan ja kaipaa hetken hiljaisuutta.



Huomenna tarkoituksena olisi lahtea etsimaan rauhallisempi ranta todennakoisesti vesiputousten alajuoksulta, ottaa kirja ja evasta mukaan, hankkia hieman rusketusta ja kysella tarkemmin delfiiniveneretken hintoja ja aikatauluja paakadun turistireissuja jarjestavien tahojen ulkopuolelta. Ja sitten taas illalla porukalla katsomaan auringonlaskua.. Naihin ei varmaan kyllasty koskaan?


Auringonlasku lauantailta....

..ja sunnuntaina olikin taas aivan erilainen taivas.

Elama siis hymyilee saarella. Nama tunnelmat tuskin muuttuvat viikon aikana, joten palaamme kenties vasta viikon lopussa lahtoaikein ja seuraavin matkasuunnitelmin. Kambodzaan on pakko siirtya, jotta senkin maan ehtii edes pikaisesti nakemaan, ennen kuin taytyy kiirehtia kohti Bangkokia ja neljan viikon paasta nousevaa paluukonetta.
Menen nyt itse fiilistelemaan joulua.... eli juomaan inkivaarilla maustettua jaateeta. Siina inkivaarin tuoksussa on joulua kyllikseen talle vuodelle.

Loppuun viela pari hyvin tarkeaa pointtia:

A) Ne hehkuttamani Mikon liki-ammattilaistason-valokuvat eivat nay blogissa ennen kuin reissu on ohi. Koska yhteydet ovat hitaita ja kuvat isoja, joudutte tyytymaan oman pokkarini tuotoksiin. Kun reissu on ohi, laitamme tanne linkin Mikon kuvasivuille, jossa paasee fiilistelemaan reissua kunnon otosten kera!

B) Sille, joka asiasta on vastuussa, lahettaisin seuraavia terveisia: Seuraavassa elamassani haluan olla vesipuhveli. Kiitos. Tama on samalla taman vuoden joululahjatoiveeni. Vesipuhveli on takuulla maailman lungein elain. Tama ei perkele varmasti stressaa mistaan.. Niita on koko saari ihan taynna, makaavat rannalla tai missa huvittaa ja kun tulee kuuma, kaydaan kastautumassa vedessa. Me loves vesipuhveli.