Sanotaan, ettei koskaan tulisi sanoa “Ei koskaan”. Mina paskat piittaan muutenkaan siita, mita muut sanoo ja paatin luvata, ettei koskaan, ikina, milloinkaan enaa kahden paivan slow boat –matkaa turistiripulissa. Noin! Tulipa luvattua ja sita ei takaisin oteta. Kuten voi siis paatella, perille on paasty ja ehjin nahoin mutta ei matkaa miellyttavaksi voinut sanoa.
Sanottakoot jo heti alkuunsa, etta vaikka turistiripulista ja matkustamisesta kirjoittaminen – etenkin kun ne liittyvat samaan ajankohtaan – onkin kai tragikoomisuudessaan hauskaa ja noloa, en kirjoita tata kaikkien ystavieni, tuttujeni, sukulaisteni seka koko suomea osaavan nettikansan nahtaville aivan niin mielellani kuin voisi kuvitella. Jokin itsekunnioituksen raja minullakin olemassa on. Mutta jos olisin voinut lukea ennen reissuun lahtoa joistakin niista blogeista, joista matkavinkkeja ja reissukuumeen nostatusta hain, tallaisen kuvauksen siita, mita turistiripuli on ja miten sita voisi valttaa, olisin oitis kirjoittanut laakeaineiden nimia ylos. Tama siis tiedoksi niille, jotka sivuille eksyvat tietoja tai vinkkeja hakeakseen. Minulla on teille kaksi tarkeinta sanaa, jos aiotte lopettaa lukemisen jo tassa vaiheessa : Imodium ja Ciproxyl.
..ja sitten. Mista kaikki oikein alkoi? Tiistaina oli tyynta myrskyn edella, kuten voisi kuvailla todella hyvaa oloa, sita miten kaikki ruoka maittoi ja fiilis tulevaa kahden paivan laivamatkaa kohtaan oli jopa odottava. Yolla laitettiin kuitenkin taas korttipakka uuteen jarjestykseen, ravattiin vessassa ja tajuttiin, ettei tulevista paivista tulisikaan ehka niin antoisia. Noustiin puoli seitsemalta, otettiin virkistavat suihkut (toim. huom. hot showerilla on joskus yhta paljon tekemista hotin kanssa kuin silla junan sleeping classilla oli sleepingin kanssa) ja painettiin aamupalan kautta rajan ylitykseen. Taytettyamme Thaimaasta poistumisilmoituksen ja tullimiehen lyotya leima 'used' passeihimme, noustiin veneeseen, maksettiin 0,80euroa ja paastiin pieni matka joen yli Laosiin. Siella sitten viisumihakemus, taalat tiskin (35USD), kuva mukaan, maahantulokortin tayttaminen ja taas oli homma kunnossa. Vaihdettiin vahan rahaa paikalliseen valuuttaan niin selvittaisiin ekat paivat. Liput slow boatille ostettiin vasta tassa vaiheessa, silla vaikka monet guest houset myyvatkin lippuja veneelle, ottavat he luonnollisesti hieman ylihintaa palveluksistaan. Maksoimme itse venematkamme Thaimaan batheilla, hintaa tuli 20euroa lipulle. Sitten taas tuktuk vei meidat paikkaan, josta veneet lahtivat. Siella odottelimme vajaat pari tuntia veneen lahtoa ja sitten se alkoi: vessassa ravaamisesta ei meinannut tulla loppua ja tuntui, ettei tasta matkasta voi tulla yhtaan mitaan kaunista kerrottavaa. Lyhkaisyydessaan voin kertoa, etta ei, en viettanyt kahden paivan slow boat –matkaa rennosti ekohippitravellerin haaremihousut tuulessa lipattaen veneen kannella Beer Laota siemaillen, nauttien maisemista ja laosilaista matkailutapaa tunnelmoiden. Ei, en jutellut muiden reissaajien kanssa, vaihtanut kokemuksia ja vinkkeja, vaihdellut banaaneja mandariineihin ja esittanyt ainaisia where are you from –kysymyksia. Ei. Mina istuin jalat solmussa, eteeni tiukasti tuijottaen, mahdollisimman lahella vessaa, kahteen vuorokauteen mitaan syomatta ja melkein juomatta. Siina vaiheessa nimittain, kun huomasi, etta myos kaikki juomani neste tulee kymmenen minuutin sisalla pihalle noin 30 sekunnin varoitusajalla, lakkasin juomasta. Koska lukijakuntaan kuuluu niin monta sairaanhoitajaa, jotka nyt puistelevat paataan (terveisia kaikille vaan!), voin kertoa, etta siina vaiheessa, kun vaakakupissa painivat julkinen housuun paskantaminen ja kehon lieva nestehukka, kallistun kummasti jalkimmaisen kannalle. Nestehukkaa se krapulakin on ja sen mina kylla olen kestanyt. Ensimmaisen paivan laivamatkan loppupuoliskolla alkoi jo tuntua, etta tasta ei enaa matkustaminen voi pahentua, laski aurinko ja tuli kylma. Siina sita sitten oltiin – hytistiin viela kaiken lisaksi kylmassa ja kaivattiin sita saamarin tuulitakkia, joka jai ostamatta Suomessa, kun ajattelin, etta lamminhan siella on…
En ole varmaan koskaan ollut niin onnellinen mistaan valoista kuin keskiviikkoiltana seitseman ja puolen tunnin jalat solmussa istumisen jalkeen Pak Bengin kaupungin valoista, joka oli siis yon yli kestavan pysahdyksen etappi. Paastiin laivasta ulos, otettiin ensimmainen poika oppaaksi, joka guest housen huonetta kaupitteli ja lahdettiin sen perassa taapertamaan kohti majapaikkaa. Nahtiin huone, hyvaksyttiin se, haettiin mehua kaupasta ja lukittauduttiin kamppaan. Kello oli puoli kahdeksan ja molemmat valmista kauraa nukkumaan, kun vain vatsa olisi samaa mielta. Itse herasin viela kahden tunnin valein vessaan, kunnes otetut kaksi Imodiumia alkoivat vaikuttaa. (toim.huom. ota samantien ne kaksi, se ensimmainen tabletti on pelkkaa psykologiaa). Koska muutakaan ei voinut, oli aamulla jatkettava taas matkaa. Laiva lahti nyt vain puolisen tuntia myohassa. Ensimmaisena paivana tunnin. Slow boatilla ei kannata ajoista muutenkaan paljon piitata – kuten ei oikeastaan koko Laosissa. Veneen ilmoitettu lahtoaika 11.00 tarkoittaa mita tahansa kellonaikaa yhdestatoista eteenpain, jolloin vene on taynna. Keskiviikkona, ensimmaisen matkan ajan laiva oli jopa inhimmillisesti lastattu. Torstaina se oli aivan taynna : kaikki penkit taynna, lattialla riisisakkeja ja ihmisia istumassa niiden paalla, jotkut valipysahdyksilta mukaan tulleet paikalliset seisoivat ja kanat seka muutamat muut kuljetettavat yksikot lastattiin katolle. Siina vaiheessa alkoi todenteolla kiehumaan, kun itseani vastapaata istui neljassakymmenessa oleva lansimaalainen pariskunta, joka varasi itselleen kokonaisen penkin ja viela osan lattiatilasta sen edessa, silla nainen halusi kuulemma vuorotella matkan aikana lattialla istumista ja penkilla istumista! Veneessa, jossa toiset seisovat, yksi niuho varaa tilaa omille mielihaluilleen, etta jos vaikka sattuu huvittamaan suoristaa jalkoja! Ei tarvitse varmaan lisata enempaa mielipiteitani…
(huomautan tassa valissa, etta noilla hienoilla ja mukavilla harmailla penkeilla, jotka etualalla nakyvat, ei ollut mitaan tekemista meidan kanssa. Ne olivat joillekin porvarimatkustajille.)
Mutta perille paastiin, Imodium pelasti koko toisen matkapaivan. Luojalle ja laakeyhtioille kiitos tasta ihmetuotteesta, joka yksinkertaisesti pysayttaa koko suoliston toiminnan. Suosittelen ehdottomasti niihin hetkiin, kun vessaan paaseminen ei yksinkertaisesti onnistu. Ilman tuota Mikon mukanaan tuomaa laaketta olisin varmaan tallakin hetkella Pak Bengin guest housessa ilmoittamassa, etta I think I will stay one more night..
Taalla Luang Prabangissa saatiin torstai-iltana heti hyva huone, joka osoittautuikin sitten Lonely Planetin kirjan suosittelemaksi majataloksi, josta kirjan mukaan sai parasta vastinetta rahoilleen. No, sijainti on hyva, hinta edullinen (n. 2euroa/yo/henk.) ja huone mukava kahdella sangylla varustettu koppero. Vessa ja suihku jaetaan kahden huoneen kesken. Perjantaina paineltiin heti aamusta apteekkiin. Mikko oli edellisena paivana kysynyt aidiltaan vinkkia laakkeeksi turistiripuliin ja saimmekin hyvan nimen. Sellainen laakekuuri loytyi noin puolentoista euron hintaan : viisi paivaa, kaksi tablettia paivassa ja hyva tulee. Kaikki matkaan lahtevat, laittakaa tama ylos : Ciproxyl 500mg. Luottakaa minuun, Imodium ja tama pelastavat koko reissunne. Olen ajatellut pyhittaa seuraavat kuusi ja puoli viikkoa turistiripulista parantumisen juhlimiselle – aion naet syoda liki tauotta koko loppuloman kaikkea, mita mieli tekee. Se, etta voisi ennakkoon paatella, mista mikin ruokamyrkytys tai paskatauti alkunsa saa, on taytta sanahelinaa. Olen kuullut niiden aiheutuvat jaakuutioista, salaatista, popkorneista, maitotuotteista, liharuoasta, kasviksista…. Lista on loputon ja jos kaikkea valttaisi, lopputulos olisi se, etta soisi riisia ja joisi tuontiolutta. Ja sita paitsi, ainahan on Imodium, joka pelastaa….
Nyt on tuhottoman pitka teksti kirjoitettu. Se oli valmis jo eilen mutta havisi sitten jonnekin bittimaailman uumeniin. Luang Prabang on nayttanyt varsin kivalta kaupungilta viimeisten parin paivan aikana. Eilen lahinna kierreltiin paikkoja katsellen, tanaan on nautittu perinteisesta laohieronnasta ja illalla kenties food marketin antimista. Huomenna juhlitaan Suomen ja mun synttareita ainakin Lao barbequen merkeissa (mita mina sanoinkaan siita syomisesta…) Maanantaina matka jatkuu kohti Vang Viengia. Katsotaan, milloin kuullaan lisaa. Kenties piankin silla kirittavaa on etenkin kuvien osalta. Niita taas pian! Hyvaa viikonloppua kotipuoleen.