Vierailu Killing Fields’illa ja S-21 –museossa vaatii mielestani aivan oman postauksensa eika niita voi tunkea muun lapinan oheen. Tama paiva kului siis Phnom Penhin varmaankin tunnetuimmassa turistikohteessa. Otimme aamulla guest housen edesta mukavan tuktuk-kuskin paivaksi ja han kuljetti meidat ensin 15 kilometrin paahan kaupungista, Killing Fields’ille ja sen jalkeen museon kautta takaisin lahtopaikkaan. Maksoimme kuljettajalle yhteensa 12 USD, joka oli ainakin omasta mielestani kohtuullinen hinta mopotaksia turvallisemmasta ja mukavemmasta kyydista seka kuljettajan etsimisen ja tinkimisen vaivalta saastymisesta. Aikaa reissulla kului yhteensa viitisen tuntia. Paasymaksut molempiin kohteisiin olivat 2 USD / henk.
Esittelen kohteet painvastaisessa jarjestyksessa kuin missa me ne kiersimme, silla kaikki tuntuu paljon loogisemmalta niin. Itse vierailujen osalta oli melkolailla yhdentekevaa, kummassa kohteessa kay ensin. Jos jollain kiireellisella matkaajalla on aikaa vain yhteen kohteeseen, suosittelemme Mikon kanssa ehdottomasti Tuol Slengin museota, joka jaa tunnetun Killing Fields-kasitteen alle mutta antaa vierailijalleen takuulla enemman.
Tuol Sleng on siis entinen koulu, joka muutettiin punakhmer-johtaja Pol Potin valta-aikana vankilaksi. Vankilan nimesta Security Prison 21 juontaa lyhenne S-21. Taman vankilan johtajana toimi Kang Kek leu eli “Duch”. Huhtikuun 1975 ja tammikuun 1979 valisena aikana vankilassa virui noin 20 000 vankia. Tasta maarasta ainakin 2000 oli lapsia. Osa vangeista kuoli kidutukseen, vakivaltaisiin kuulusteluihin, nalkaan ja saastaisten olojen aiheuttamiin tauteihin vankilassa. Eloon jaaneet kuljetettiin Choeung Ekin kuoleman kentille eli Killing Fields’ille.
S-21 oli erittain puhutteleva paikka. Koulurakennuksissa on sailytetty osa selleista, jotka olivat kooltaan 0,8m x 2,0m ja joissa osassa nakyi viela kahleiden paikat vangeille. Useat kidutushuoneina toimivat luokkahuoneet on sailytetty karun yksinkertaisina: keskella lattiaa on sanky, johon vanki kahlittiin kidutettavaksi. Hiljaisimmaksi kavijan kuitenkin vetaa remontoidut luokkahuoneet, joissa on nahtavilla tuhansia ja tuhansia valokuvia. Jokainen vankilaan tuotu henkilo kuvattiin ja kuvat ovat nahtavilla niin museossa kuin netissa Tuol Slengin internetsivuilla. Kasvojen joukossa on miehia, naisia ja lapsia kaikissa ikaluokissa. Lisaksi kuvia on kidutetuista ja kuolleista. Pitka valokuvanayttely vetaa hiljaiseksi, nostaa palan kurkkuun ja vierailija voi todenteolla kummastella “Ala naura”-kyltteja… Onkohan jollekin oikeasti tullut mieleen?
Lisaksi S-21 tarjoaa erilaisesta nakokulmasta valokuvia. Ruotsalainen valokuvaaja vieraili maassa 1970-luvun lopulla autuaan tietamattomana lahella tapahtuvista painajaismaisista teurastuksista. Myohemmin han on toki ymmartanyt, mita maassa oli hanen vierailunsa aikana meneillaan. Kuvat tuolta kahden viikon vierailulta on koottu yhteen koulukerrokseen ja niiden ohessa on valokuvaajan mietteita kuvaushetkelta seka nykypaivana. Myos vankilassa tyoskennelleita on esitelty yhdessa koulurakennuksessa.
Kun S-21 vankila suljettiin tammikuussa -79, noin 20 000 vangista hengissa oli selvinnyt 7. Seitseman. Se ei ole paljon se…. Ja mainittava on myos se, ettei vankilan johtajaa Duchia ole viela tahan paivaan mennessa tuomittu. Herran oikeudenkaynti alkoi vuosi sitten, helmikuussa 2009 ja hanelle vaaditaan 40 vuoden tuomiota. Han on entisista punakhmerijohtajista ensimmainen, joka vangittiin ja asetettiin YK:n tukeman tuomioistuimen eteen rikoksista ihmisyytta vastaan.
Ne, jotka eivat kidutusvankilan kasittelyissa kuolleet, kuljetettiin siis kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle Killing Fields’ille. Siella nahtavilla oli kolme suurinta joukkohautaa. Hautoja on maaperalla yhteensa 129, mutta kolme niista on esitelty kyltein ja aidoin. Talla kuoleman kentalla kyse oli raa’asta teurastuksesta: luoteja ei tuhlattu tuhansiin ja taas tuhansiin uhreihin vaan ruutia saastaakseen ihmisia tapettiin lapioin, hakuin ja muilla aseilla. Killing Fields’in kenties kuuluisin nahtavyys on suuri puu, jota vasten lyotiin kuoliaaksi lahinna eri-ikaisia lapsia ja naisia. Vuonna 1998 kentalle rakennettiin hieno muistokappeli, jonka sisalla on korkeassa lasivitriinissa nahtavilla yli 8000 uhrin paakallot ja muita luita. Tassakin hyva mainita, ettei tamankaan toiminnan johtajista ketaan ole oikeusteitse tuomittu. Osa heista on kuollut ja osa elaa yha Kambodzassa…
Ymmartanette varmaankin, etta varsin tunteikas paiva on takana. Suurinta osaa tanaan nahdyista asioista ei voi, eika tarvitsekaan, ymmartaa terveella ihmismielella. Voi vain yhtya niihin lukuisiin kirjoituksiin, joita loytyi yhden koulurakennuksen seinalta: “Thank God, I am free!”.
Muutama kuva oli postauksen oheen pakko saada, joten kaytin avukseni ystavaani Googlea. Kuvien alle laitoin linkit alkuperaisiin osoitteisiin. Kuvista siis kiitos niiden kuvaajille. Mikonkin kamera tanaan lauloi mutta ne kuvat nahtavilla vasta kevaammalla.
